Joukkue muodostuu n. 50 vuosina 2010-2014 syntyneistä tytöstä.
Joukkueeseen ovat tervetulleita kaikentasoiset pelaajat vasta-alkajista jo kokeneisiin pallotaitureihin. Joukkueessa toimii osaava valmennustiimi joka mahdollistaa treenaamisen ja kehittymisen jokaiselle omalla tasolla ja oman innokkuuden mukaan.
Mukaan pääsee ottamalla etukäteen yhteyttä joukkueenjohtajaan. JoJo kertoo milloin on sopiva ensimmäinen treenikerta tulla mukaan. Tutustelun jälkeen joukkueeseen liitytään täyttämällä rekisteröintilomake sivun alalaidan ilmoittautumislinkistä, jonka jälkeen harrastaja liitetään Jopox-sovelluksessa joukkueeseen / huoltaja(t) joukkueen infokanaviin.
Yhdistimme T11 ja T13 joukkueet vuoden 2024 alusta. Pyöritämme joukkueen sisällä iän ja tason mukaan jaettua kolmea tiimiä; keltaiset, valkoiset ja mustat.
- Treenit kesäkaudella:
Kesäkaudella pelaamme myös harjoituspelejä yhdessä Oulun alueen seurojen tyttöjoukkuiden kanssa ja osallistumme mahdollisuuksien mukaan turnauksiin.
Jalkapalloharrastus joukkueessamme kustantaa vuoden 2024 aikana seuraavasti:
Kausimaksuihin sisältyy seuran jaosmaksu (v. 2024 kevät 50€ ja syksy 60€)
--> joukkue laskuttaa 2 kausimaksulaskua vuodessa tammi- ja kesäkuussa. Kausimaksut eivät sisällä varusteita. Pitääksemme harrastusmaksut maltillisina, hankimme lisävaroja joukkueemme toiminnan kattamiseksi eri varainkeruukeinoin.
Treeneissä ja peleissä tarvittavat vähimmäisvarusteet ovat jalkapallokengät, säärisuojat, jalkapallosukat, koon 4 pallo, sekä sisäpelikengät talvikaudella. Peliasut tilataan omakustanteisesti joukkueenjohtajan/varustevastaavan kautta, peliasujen hinta yhteensä n. 100€. Harrastaja voi halutessaan tilata myös pallorepun, hupparin jne varustetoimittajamme valikoimasta.
Lisäksi pelaajalle tulee hankkia Palloliiton pelipassi (lisenssi), joka uusitaan kalenterivuosittain. Pelaajalla on lisäksi oltava kilpaurheilun kattava tapaturmavakuutus,. Lajivakuutuksen voi hankkia myös Palloliitolta pelipassin yhteydessä (hinnat 2024: v. 2013 syntyneet ja nuoremmat 5€ / v. 2012 syntyneet ja vanhemmat 50€ ).
Uusi tulokas saa osallistua kaksi viikkoa maksutta harjoituksiin ja tutustua rauhassa toimintaan, jonka jälkeen päättää sitoutuuko mainioon harrastukseen mukaan.
Kahden viikon kokeilujakson jälkeen sitoutuu maksamaan kausimaksun, mutta ennen kaikkea aloittamaan mukavan ja monipuolisen harrastukseen! Joukkueemme tytöillä on todella hyvä yhteishenki ja uudet pelaajat otetaan lämpimästi vastaan.
Lapsi sitoutuu toimimaan osana joukkuetta, tsemppaamaan joukkuekavereita, harjoittelemaan säännöllisesti, sekä treenaamaan ja pelaamaan hyvässä hengessä.
Vanhemmat sitoutuvat tukemaan lapsen harrastamista, kannustamaan, kuljettamaan lasta harjoituksiin ja peleihin. Vanhempia tarvitaan myös osallistumaan joukkueen yhteiseen toimintaan kuten varainkeruuseen talkoilemalla, toimimaan tarpeen mukana joukkueen huoltajana peleissä ja reissuilla. Vanhemmat näyttävät omalla esimerkillään mallia kunnioittavasta asenteesta toisia, niin omia kuin vastustajiakin kohtaan. Parkkipaikalla tai kentän laidalla puhelintaan treenien ajan tuijottava vanhempi ei ole toivomamme roolimalli lapselle.
Käytämme treeneihin ja peleihin ilmoittautumiseen Jopox sovellusta. Vanhemmille tiedotamme oleelliset asiat pääasiassa Whatsapp-ryhmässä ja tarvittaessa sähköpostin kautta. Pyydä joukkueenjohtajaa liittämään pelaajan vanhemmat joukkueen Jopoxiin ja Whatsapp-ryhmään!
Joukkueemme toimii vanhempien vapaaehtoistoiminnan varassa. Otamme uusia vanhempia ilolla mukaan toimintaan huoltajiksi, toimihenkilöiksi ja apuvalmentajiksi!
LAFK-KKP Tytöt - ilmoittautumiseen tästä!
Lisätietoja joukkueenjohtajalta:
Pete Pietilä - yhteystiedot: pete.pietila(ät)gmail.com, 0505981112